Suomea ympäröi Suomenlahti, Saaristomeri, Pohjanlahti, Perämeri ja pohjoisessa Jäämeri. Saaria on 80 000, rantaviivaa 14 000km ja kaikilla merialueilla on kullakin omat erityispiirteensä. Itämeren valuma-alueella asuu 85 miljoonaa ihmistä, jotka kuormittavat merta. Suomen osuus Itämeren ravinnekuormituksista on noin 10 %.

UHKIIN PITÄÄ VARAUTUA JA ONGELMIIN ON VASTATTAVA
Itämeren pahimmat ongelmat ja uhat ovat rehevöityminen, haitalliset vieraslajit, kalakantojen romahtaminen, ympäristömyrkyt ja suuret öljyonnettomuus riskit. Itämeren suojelu ja uhkiin varautuminen on toteutettava lainsäädännön, direktiivien ja kansainvälisten sopimusten kautta. Lisäksi Itämeri kaipaa vapaaehtoisia suojelutoimenpiteitä.

SEURAAVAN HALLITUSKAUDEN TOIMENPITEET ITÄMEREN ONGELMIEN RATKAISEMISEKSI
• Maatalouden päästöjen vähentäminen ympäristötukipolitiikalla, neuvonnalla (esim. ravinnetaselaskennalla), suojakaistoilla, kerääjäkasveilla, vesistösuunnittelulla ja uusilla lannoitustavoilla (esim. kipsi)
• Pienten jätevesilaitosten puhdistuskapasiteetin parantaminen (fosfori ja typpi)
• Monitieteellisen merentutkimuksen järjestäminen laajemmaksi kokonaisuudeksi palvelemaan suojelua ja päätöksentekoa
• Risteilijäalusten käsittelemättömien jätevesien päästökiellot ja jätevesien vastaanottokapasiteetin lisääminen satamissa.
• Vedenalaisen meriluonnon kartoitustutkimuksien (VELMU) edistäminen aluesuunnittelun ja suojelun tarpeisiin
• Vieraslajien torjuntasopimuksen pikainen ratifiointi sekä valvontaresurssien varmistaminen.
• Öljytorjuntakeskuksen perustaminen
• Jäänmurtajien konvertoiminen osaksi toimivaa öljyntorjuntakapasiteettia
• Hoitokalastuksen lisääminen Suomenlahdella
• Erillinen toimenpideraha Itämeren vuotuisiin perusparannushankkeisiin
• Veneilyn ohjaaminen ympäristöystävällisempään suuntaan
• Laivojen NOx ja SOx päästöistä sopiminen Itämeri ja suomalainen kilpailukyky huomioiden (IMO/MARPOL)

Kristillisdemokraatit kriittisesti Euroopan parlamentissa toivottavat menestystä eduskuntavaaleissa ja itsenäisempää Suomea suhteessa Euroopan Unioiniin. Kuvassa Uudenmaan ehdokkaat: Jere Riikonen, Niklas Andersson, Petri Muinonen ja Tarja Tallqvist.

Euroopan Unionin ja rahaliiton kehitystä voi kuvata epävakaaksi prosessiksi, johon sitoutuminen on suomalaisille yhä vaikeampaa. Tulevat eduskuntavaalit määrittelevät tulevan eduskunnan kokoonpanon ja sitä kautta linjan, jota Suomi ajaa suhteessa Euroopan Unioniin. Valittavana on syventyvä yhdentyminen ja taloudellisten sitoumuksien kasvattaminen tai itsenäisten valtioiden liittouma ja jäsenvaltioiden oma talouspolitiikka.

EU:n perusajatuksena on yhtenäisen, suuren ja rauhallisen Euroopan liittovaltion luominen. Ensimmäisessä vaiheessa tavoitteeseen on pyritty yhdistämällä jäsenvaltioiden lait, talous- ja ulkopolitiikka. Toisessa vaiheessa kansallista päätöksenteko- ja lainsäädäntövaltaa siirretään vähitellen EU:lle siten, että eduskunnan painoarvo vähenee. Viimeisessä vaiheessa kansallinen perustuslaki alistetaan Euroopan Unionille ja verotus sekä talouspolitiikka ohjataan täydellisesti Unionista. Tämä tarkoittaisi Suomen oman itsenäisen lainsäädännön, päätöksenteon ja puolueettomuuden täydellistä loppumista.

Suomalaisten asenteet ovat muuttuneet Euroopan Unionia kohtaan kriittisemmäksi. Suomi on kohdannut EU:ssa suuria vaikeuksia meille tärkeissä asioissa ja kantamme on usein täysin sivuutettu. Emme voi luovuttaa päätöksiä kansamme hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta vieraisiin käsiin. Suomen on otettava selkeän kielteinen kanta syvenevään liittovaltiokehitykseen ja EU:sta ohjailtuun talouspolitiikkaan. Lisäksi Pohjoismaista yhteistyötä on syvennettävä turvallisuus- ja talouskysymyksissä. Suomella pitää olla pahimmassa tapauksessa valmius irrottautua koordinoidusti radikaalisti muuttuvasta rahaliitosta.

Kieli on vallankäytön väline ja siksi keskustelu kielten asemasta on yhteiskunnassa tärkeää. Yhteinen kieli yhdistää ihmisryhmät tehokkaasti toisiinsa ja taas yhteisen kielen puuttuminen erottaa lähelläkin olevat ihmiset toisistaan. Suomi on historiansa ja perustuslakinsa vuoksi kaksikielinen maa, jossa puhutaan virallisesti suomea ja ruotsia.

Suomessa kieliryhmien välinen rinnakkaiselo on rauhallista, mutta yhteisen kielen puuttumisessa on aina riski vuorovaikutuksen vähentymiselle, joka johtaa ennakkoluuloihin, vääriin olettamuksiin ja pahimmillaan jopa väkivaltaan.

Suomenruotsalaiset ovat suuri kielivähemmistö. Tästä syystä on perusteltua jatkaa lisääntyvään vuorovaikutukseen tähtäävää ruotsinkielen opetusta koko maassa. Tavoitteena ei tarvitse olla välttämättä toisen kotimaisen kielen sujuva puhuminen, vaan enemmänkin ymmärtäminen. Tämä mahdollistaa kansanryhmien tasa-arvoisuuden molempiin suuntiin koko maassa.

”Tavoitteenani on, että minun ei koskaan tarvitse humaltua alkoholista, koska sen seuraukset ovat arvaamattomia” , toteaa Jere Riikonen, joka juo mieluusti teetä ja on mukana Porvoon Raittiusseurassa.

Alkoholi on yleisin työikäisten miesten kuolinsyy ja joka neljäs tehohoidossa makaavista on hoidettavana sairaalassa alkoholin väärinkäytön tai siitä aiheutuneen onnettomuuden vuoksi. Alkoholi on merkittävin yksittäinen syy väkivaltaan, avioeroihin ja syrjäytymiseen. Sosiaali- ja terveyspuolen kuluista valtaosa liittyy alkoholin väärinkäyttöön tai niiden välillisiin seurauksiin. Tilastollisesti jokainen suomalainen juo vuodessa keskimäärin 11 litraa, 100% alkoholia 720 eurolla. Käyttäjistä 10% juo 50% alkoholin kokonaismäärästä. Valtio saa alkoholista verotuloja lähes 1,7 miljardia, mutta alkoholin haitat maksavat yhteiskunnalle välittömästi 0,7-0,9 miljardia ja välillisesti 3,2-6,0 miljardiin euroa riippuen laskentatavoista.

Eduskunnalla on vastuu suomalaisten hyvinvoinnista. Lakien tarkoitus on elämän suojeleminen. Nykyinen löysä alkoholipolitiikka ei toteuta lainsäädännön syvintä tarkoitustaan kansalaisten suojelusta. Löysä politiikka mahdollistaa mielikuvia ruokkivan alkoholimainonnan ja alkoholien myynnin lähes joka kadun kulmauksesta aamusta iltaan. Alkoholin helppo saatavuus on lisännyt humalahakuista juomista yhä nuorempien keskuudessa. Alkoholin käyttäminen ei ole yksilön oma asia, mikäli yhteiskunta joutuu maksamaan siitä koituvat haitat. Alkoholipolitiikasta on otettava nopea niskalenkki, niin säästämme paljon rahaa ja itkua.

Uskottavat puolustusvoimat ja maanpuolustustahto syntyvät osaamisesta, yhteisvastuusta ja välineistä joilla oma kansallinen puolustus toteutetaan.

Kansallista turvallisuutta ja maanpuolustusta ei voida ulkoistaa pelkästään palkka-armeijan toteutettavaksi. Puolustus on oltava olemassa passiivisesti koko kansan riveissä, jotta se voidaan aktivoida yhteiseksi voimaksi nopeasti vaaran uhatessa.

Kansallinen turvallisuus on vaikeammin hallittavissa, jos olemme osa moniarvoista ja moniuloitteista puolustusliitto NATO:a. Osana puolustusliittoa voisimme joutua lyhytnäköisten liittolaisten huonon ulkopolitiikan maksumiehiksi. Ainoa oikeutus sodalle on rauhan tavoitteleminen.

Parasta puolustusta ulkoista uhkaa vastaan on hyvä ulkopolitiikka. Se vaatii toimivia keskusteluyhteyksiä ja ystävyyssuhteita valtiojohtajien kesken. Valtioiden ja instituutioiden välistä ystävyyttä ei ole olemassa, siksi hyviin suhteisiin on panostettava vaikeidenkin kysymyksien edessä.

Globaalia rauhan edistämistä on toteutettava rauhankumppanuuksien ja YK:n kautta tehtävän rauhantyön kautta.

Presidentin valtaoikeudet tulee säilyttää, koska se varmistaa selkeän johtajuuden suurten kriisien kohdatessa ja tilanteessa, jossa puolueet ajautuisivat ratkaisemattomiin valtataisteluihin.

Ilmastonmuutoksesta puhuminen pitäisi korvata jo nyt sanalla Ilmastokriisi. Globaalissa mittakaavassa eri maanosia koettelevat ennen näkemättömät kuivuudet, tulvat, helteet, metsäpalot, hurrikaanit, lumi- tai jäämyrskyt ovat merkki nopeasti etenevästä ilmastonmuutoksesta eli ilmastokriisistä, joissa kaaokset seuraavat toisiaan. Näistä luonnonmullistuksista seuraa suuria taloudellisia menetyksiä, nälänhätää, sairauksia ja vakavia ekosysteemihäiriöitä ympäristölle. Maailma on yhteinen ja ympäristökriisi maailman toisella laidalla ei voi olla vaikuttamatta myös turvalliseksi koettuun koti-Suomeen. Vaikutukset heijastuvat ensin globaalin talouden epävarmuutena ja viimekädessä massiivisina ympäristöpakolaisvirtoina ja kiistoina luonnonvaroista kuten vesi, joista puolestaan aiheutuu laajempien konfliktien ja ympäristökatastrofien vaara.

Olemme kaikki samassa veneessä ja meidän on reagoitava ilmastokriisiin jarruttamalla ilmastonmuutosta ja autettava kehittymättömiä maita sopeutumaan muutoksiin esimerkiksi kohdentamalla kehitysyhteistyön määrärahojamme ilmastonmuutosta silmällä pitäen.

Suomen tulee luoda ilmastonmuutokseen sopeuttavaa toimintapolitiikkaa kansainvälisellä ja kansallisella tasolla. Ilmastonmuutoksen jarruttaminen vaatii kotimaassakin uhrauksia, mutta radikaalit ja globaalit toimenpiteet tulisi kuitenkin keskittää järkevästi eniten juuri hiilidioksidia ja mustan hiilenpäästöjä eli nokihiiltä tuottaviin maihin. Näitä toimenpiteitä pitää luoda yhdessä EU:n kanssa esimerkiksi hiiliveron tai jopa joidenkin tuotteiden tuontirajoituksien avulla ja lisäksi sopivia kannustimia käyttäen eli ”keppiä ja porkkanaa”. Tavoitteena on pidettävä ilmastolle ja ympäristölle suotuisten uusien sekä tehokkaiden energiatekniikoiden käyttöönottoa globaalisti.

Ilmastonmuutos ei kunnioita valtioiden rajoja, siksi ongelma on yhteinen ja oltava edelleen osa kansainvälistä politiikkaamme. On tärkeää muistaa, että ilmastopolitiikka ei ole pelkkää hiilidioksidipäästöjen vähentämistä. Moniulotteisen ilmastopolitiikan on oltava koordinoitua mm. ympäristö- ja luonnonvarapolitiikan sekä maankäytön kanssa. Ilmastopolitiikan on katettava paremmin seuraavia osa-alueita; ilmanlaatu, metsät, meret, nielut ja lähteet, sopeutumien, lyhyet ja pitkäaikaiset päästöt. On ensiarvoisen tärkeää katsoa kokonaisuutta, koska päästöjen vähennys ja siitä koituvat hankaluudet eivät voi olla itsetarkoitus, vaan se, että löydämme kestävän tasapainon luonnon ja ihmisen toiminnan vuorovaikutukselle. Keskustelu uudesta ilmastolaista tullee värittämään paljon tulevan eduskunnan työskentelyä.

Jere Riikonen

Politiikka pitäisi olla yhteisten asioiden hoitamista yhdessä. Kuitenkin usein sana ”yhdessä” on tarkoittanut tasavallan hallituksen työskentelyssä todella pientä piiriä, joka ei ole pystynyt työssään riittävään kokonaisuuden hahmottamiseen. Epäonnistuminen näkyy mediassa politiikan uskottavuuden romahtamisena.
Ministerit virkamiesten ohjauksessa

Päätöksenteon ongelmat alkavat usein jo asiainhoidon alkuvalmisteluista esimerkiksi seuraavalla tavalla: Sektoriministeriön virkamies saa loistavan ajatuksen hallinnon taloudellisesta tehostamisesta tai uudelleen järjestämisestä. Hän esittää asian sektoria johtavalle ministerille, joka ihastuu ”järkipuheeseen” ja luottaa virkamieheen asiantuntijana. Virkamies saa valtuudet toimia asian eteenpäin viemiseksi ja asiasta tehdään näyttävä uutinen valtakunnan mediaan. Näin ministeri sitoutetaan kaikella arvovallallansa päätöksen taakse.

Virkamies voi järjestellä asioita vapaasti tyylillään
Lakiesitys lähetetään kiireelliselle lausuntokierrokselle kaikille yhteistyötahoille. Valtaosa lausunnoista esittää asian täydellistä uudelleen valmistelua sen huonojen kokonaisvaikutuksien vuoksi. Virkamies kirjoittaa kuitenkin lausuntokierroksesta yhteenvedon, jossa hän korostaa ja vähättelee tarpeen mukaan eri lausuntoja. Näin hän muokkaa kaikki perustelut lähdeajatuksensa mukaiseksi. Media alkaa kaivaa asian juuria ja löytää perusteiden heikkouden, kiireen, tarkoitushakuisuuden ja osoittaa asioiden menevän huonompaan suuntaan esityksen toteutuessa.

Ministeri pelastaa arvovaltansa
Ministeri joutuu puolustamaan esityksen heikkoja perusteita Eduskunnan, median ja kansalaisten edessä, mutta ei yleensä pyörrä huonoakaan esitystään arvovaltatappion pelossa. Muut hallituspuolueet antavat tukensa ministerille sillä ajatuksella, että asia kuuluu hänen sektorille ja puolueelle, emme puutu siihen. Pahimmillaan ministeri tilittää jälkeenpäin mediassa avoimena, että vaikeimmat päätökset tehdään pelkällä intuitiolla.

Väärät toimintatavat juontuvat heikosta johtamisesta
Pääministeri Matti Vanhasen aiemmin luoma käytäntö olla puuttumatta sektoriministerien työskentelyyn on johtanut sektoriministeriöiden ja niiden virkamiesten vallan kasvuun. Ennen pääministeri ja sektoriministerit katsoivat iltakoulussaan eri ministeriöiden asioita ristiin ja huonosti perustellut esitykset laitettiin pöydälle ja arvioitiin puolueryhmien sisällä uudelleen.

Eduskunta tarvitsee uudenlaista yhteistyötä
Suomessa tasavallan hallituksen tulisi nauttia Eduskunnan luottamusta, mutta nyt näyttää siltä, että Eduskunnan pitäisi nauttia hallituksen luottamusta. hallituspuolueita pakotetaan äänestämään huonosti perusteltujen hallituksen esitysten puolesta. Puoluekuriin pakotetut hallituspuolueet toimivat vastoin perustuslakia, joka tähdentää sitä että, kansanedustajille täytyy antaa vapaus tehdä päätöksiä ilman minkäänlaista ulkoista painostusta. Suomesta puuttuu rakentavan politiikan keskustelun kulttuuri. Poliittisia toimintatapoja tulisi arvioida kriittisesti uudelleen. Suomessa on menossa poliittisten puolueiden sisällissota median kentällä. Poliitikoilla on rauha vain omien puolueiden sisällä, mutta sielläkin täytyy varoa selkään puukottajia. Suomea ei voida johtaa onnistuneesti vaikeiden aikojen yli, ellei politiikasta tule taas yhteisten asioiden yhdessä hoitamista.

Jere Riikonen, kansanedustajaehdokas
Kristillisdemokraatit

Odottamiseen väsynyt miespotilas ompeli itse jalkansa haavan ruotsalaissairaalassa. Nyt häntä odottaa poliisitutkinta, koska hän käytti luvatta sairaalan haavanhoitovälineitä. Tee se itse- periaatteellako siis tehoa terveydenhoitoon?

Terveys nousee kyselytutkimuksissa kansalaisten tärkeimmäksi arvoksi. Samat poliittiset päättäjät, jotka syntymäpäivähaastatteluissa nostavat hyvän terveyden henkilökohtaisen elämän tärkeimmäksi asiaksi, eivät ole kuitenkaan nostaneet terveyspolitiikkaa sen ansaitsemalle paikalle. Aikakauslehti Newsweek arvioi Suomen maailman parhaaksi maaksi. Listaus perustui viiteen mittariin: koulutukseen, terveyteen, elämänlaatuun, talouden dynaamisuuteen ja poliittiseen ympäristöön.

Suomi menestyi arvioinnissa erinomaisesti, mutta terveyden mittareilla arvioituna Suomi jäi sijalle 17. Ei sekään ole huono sijoitus sadan maan joukossa, mutta silti itsetutkistelun paikka.

Suomalainen terveydenhuollon kipupisteitä ovat suuret terveyserot väestöryhmien kesken, eriarvoisuus palvelujen saatavuudessa, korkeat omakustannusosuudet, elintapasairaudet, pitkät jonot palveluihin ja terveyspalvelujen painottuminen korjaavaan erikoissairaanhoitoon.

Eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjetissa esitämme 100 miljoonan euron lisäystä kuntien terveydenhuolto- ja vanhuspalveluihin, minkä rahoitamme luopumalla tuloverotukseen ehdotetuista 400 miljoonan euron kevennyksistä.

Terveydenhuolto nähdään liian usein parjattuna jakopolitiikkana kalliiden kustannusten kautta, kun se tulisi ymmärtää investointina kansalaisten toiminta- ja työkykyyn ja siten panostuksena talouskasvuun. Terveyspolitiikalle on aika antaa sen ansaitsema raskaan politiikan sektorin painoarvo.

Kolumni, KD-lehti, 23.9.2010