Porvoon asukkaiden oikeudentaju on kovilla ja valtuuston päätöksentekokyky menettää uskottavuutensa, jos käsittelyssä oleva sivistysverkkoselvitys etenee päätöksiin ainoastaan esitettyjen vaihtoehtojen pohjalta.

Asukkaat odottavat valtuutetuilta ja virkamiehiltä johdonmukaisuutta sekä kokonaisnäkemystä kaupungin elinolojen ja palveluiden kehittämisessä. Johdonmukaisuus pystytään toteuttamaan yhteisesti sovittujen strategioiden ja ohjelmien avulla. Kokonaisnäkemykseen puolestaan ei riitä virkamiesten eikä edes poliitikkojen näkemykset, vaan tärkeimpiä näkökulmia ovat palveluiden käyttäjien tarpeiden kuuleminen.

Porvoon kaupunginvaltuuston hyväksyi vuonna 2014 kylärakenneohjelman, jossa kaupunki sitoutui kuuden kylän palveluiden ja elinolojen kehittämiseen aina vuoteen 2030 saakka. Nyt virkamiesten valmistelema sivistysverkkoselvityksen ehdotelma ei näytä tunnistavan kylärakenneohjelman ajatuksia. Selvityksessä ehdotetaan seuraavien palvelukylien Epoon, Ilolan ja Kulloon koulujen lopettamista vastoin kylärakenneohjelman vaatimuksia. Tällaista esitystä ei vastuullinen politiikka voi hyväksyä. Asia täytyy puida huolellisesti sivistyslautakunnassa ja mukaan täytyy saada lisävaihtoehtoja, ennen kuin lopullisista linjoista päätetään valtuustossa.

Sivistysverkkoselvityksen hyvä puoli on siinä, että se osoittaa kipupisteitä joihin tarvitaan korjausta, mutta selvitys tarjoaa vastaukseksi ”vääriä lääkkeitä”. Hyväkuntoisten kyläkoulujen oppilasmäärän vähyyttä ei hoideta lakkauttamalla koulu tai sivistyskeskus, vaan esimerkiksi tehostamalla hidasta ja takertelevaa kaavoitusta sekä järjestelemällä oppilaaksiottoalueita uudelleen. Porvoo on sitoutunut tiivistämään kouluverkkoansa ja vähentämään neliöitä, mutta pitää muistaa, että vääränlainen säästäminen tuo kustannuksia toisaalla ja vähentää kaupungin vetovoimaisuutta. Porvooseen pitäisi julistaa kolmen vuoden koulurauha, jolloin pidättäydyttäisiin mullistavista uudistuksista ja keskityttäisiin ensisijaisesti jo päätettyjen suunnitelmien toteuttamiseen.

Jere Riikonen (kd), Porvoo
kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen varajäsen

Jere Riikonen Porvoosta on nimetty Saaristoasian neuvottelukuntaan vuosiksi 2016-2019.

Saaristoasiain neuvottelukunta (SANK) on pysyvä lakisääteinen valtioneuvoston asettama neuvottelukunta, joka toimii vuodesta 2016 lähtien Maa- ja metsätalousministeriön yhteydessä. Neuvottelukunta osallistuu saaristoalueiden kehittämiseen yhdessä maakuntien, kuntien, valtion viranomaisten ja muiden osapuolten kanssa.

Saaristoasiain neuvottelukunta laatii yhdessä ministeriöiden, maakunnan liittojen, kuntien, järjestöjen ja elinkeinoelämän kanssa valtakunnallisen saaristo-ohjelman tai vastaavan periaatepäätöksen hallituksen toimikaudeksi. Neuvottelukunta toimii asiantuntijana Saaristoasioissa. Neuvottelukunta toteuttaa laajoja tutkimus- ja kehittämisprojekteja saariston elinvoimaisuuden takaamiseksi.

Saaristoasian neuvottelukunnan luoma valtakunnanllinen saaristo-ohjelma niveltyy mm. Itä-Uudenmaan saaristo-ohjelmaan ja sitä kautta myös Porvoon saariston kehittämiseen. Porvoo on saaristo-osakunta, jonka väestöstä noin 1700 ihmistä asuu saaristossa. Porvoo on saanut valtionosuutena ns. saaristolisää vuosittain noin 1,7 miljoonaa euroa vuoteen 2015 asti. Saaristolisä loppui/muuttui valtionosuusuudistuksen myötä, mutta saaristoisuus on edelleen yksi aluetukiin vaikuttava peruste. Jere Riikonen on toiminut Saaristoasiain neuvottelukunnan jäsenenä aiemmin yhden kauden (I-kausi vuosina 2011-2016, Työ- ja Elinkeinoministeriön alaisena).

Lehdistötiedote:
17.2.2015

Ylämaan sonneja Porvoon kansallisessa kaupunkipuistossa kaupunkilaisten ihailtavina.

Porvoon kansallista kaupunkipuistoa on ehdotettu Uudenmaanliiton vuoden 2015 Uusimaa-palkinnon saajaksi.

Tänä vuonna teemana on ”Maaseutu ja urbaani kohtaavat”. Palkinnon edellytytyksenä on, että sen saaja on omalla toiminnallaan, esimerkillään tai saavutuksillaan vahvistanut uusmaalaisten hyvinvointia.

Palkinnon kohde voi olla myös idea tai jokin muu toiminta. Palkinnon voittaja julistetaan toukokuun alussa Uusimaa-viikolla. – Palkintosumma ei ole suuri, mutta tärkeintä on arvokkaan ja hyvinvointia edistävän toiminnan nostaminen ihmisten tietoisuuteen – sanoo palkintoehdotuksen tekijä Porvoon kaupunginvaltuutettu ja Rakennus- ja ympäristölautakunnan jäsen Jere Riikonen.

Lähetetty ehdotus Uusimaa-palkinnon saajaksi 2015:

Porvoon kansallinen kaupunkipuisto

Uudenmaan alueella vuonna 2010 perustettu Porvoon Kansallinen kaupunkipuisto on malliesimerkki siitä, miten urbaanin ympäristön sisällä ja reunoilla on turvattu ihmisille lähimaaseudun, luonnon ja kulttuuriympäristön kokeminen.

Porvoon kansallisen kaupunkipuiston identiteettiä leimaa kaupunkilaisten ja vanhan kaupunkikulttuurin, maaseudun sekä luontoympäristön välisen vuorovaikutuksen vahvistaminen. Tarkoituksena on ihmisten hyvinvoinnin lisääminen, esittelemällä ja houkuttelemalla heitä lähiluonnon ääreen. Porvoon kansallinen kaupunkipuisto on aktiivista ja suunitelmallista toimintaa, jonka ympärille rakentuu yhdistysten ja erillisten toimijoiden mahdollisuus hyödyntää aluetta tarpeidensa mukaan. Yksityisten ihmisten lisäksi aktiivisia toimijoita ovat esimerkiksi luontokoulu, kulttuurikoulu, matkailuyrittäjät, 4H-tyyppiset kerhot, puutarhayhdistykset, karjankasvattajat ja viljelijät. Kaupunkipuiston hoitosuunnitelmassa kuullaan puiston käyttäjiä alueen kehittämiseksi.

Parhaimmillaan kansallinen kaupunkipuisto tarjoaa kaikenikäisille kaupunkilaisille ja matkailijoille hyvinvointia lisääviä lähielämyksiä ja ekosysteemipalveluja kuten; kalastuspaikkoja, karjan laiduntamista, lintutorneja, luontopolkuja, lehtoja, vanhoja kartanomaita, marjametsiä, lajistoiltaan arvokkaita hakamaita, latoja, luonnonsuojelualueita, kulttuurikasveja, pitkospuureittejä ja soutupaikkoja. – Harvoissa kaupungeissa kaupunkilaislapset saavat seurata laiduntavien härkien sarvien kalistelua 1,5km päässä ydinkeskustasta (Ruskis) tai ihastella niittyalueilla harvinaisia perhoslajeja (Stensböle).

Porvoon kansallinen kaupunkipuisto ansaitsee Uusimaa-palkinnon, koska se on hyvä idea ja toimintatapa lähimaaseudun ja luonnon aktiivisesta tarjoamisesta kaupunkilaisten ulottuville. Porvoon kansallinen kaupunkipuisto on malli, jollaisia muutkin Uudenmaan kunnat voisivat toteuttaa omille alueillaan asukkaidensa hyvinvoinnin edistämiseksi. Tämän suuntainen toiminta on arvokasta ja ansaitsee enemmän huomioimista lisääntyäkseen.

Jere Riikonen

Roomalaisen historioitsija Suetoniuksen mukaan keisari Augustuksella oli sanonta: ”Ad kalendas Graecas”. Latinasta suomennettuna se tarkoittaa; ”kreikkalaisten Kalendae päivään mennessä” (= ei milloinkaan). Tällä sanonnalla Augustus halusi sanoa, että eräät eivät maksa velkojaan koskaan. Roomalaisilla Kalendae-päivä oli kuukauden ensimmäinen päivä, mutta kreikkalaisten kalenterista juuri se päivä puuttui.

Suomalaisten poliitikkojen pitäisi sanoa rehellisesti, että Kreikka ei pysty maksamaan velkojaan takaisin EU – maille ja rahoittajilleen. Suomi on rahoittanut Kreikkaa jo miljardilla eurolla. On älyllistä epärehellisyyttä uskotella, että nykyisen EU-troikan ohjaama ja valvoma talouspolitiikka Kreikassa tuottaisi tilanteen, joka johtaisi maan kasvu-uralle. Jos maa ei pääse edes vähäiseen kasvuun, niin maalla ei ole mitään realistista edellytystä lainojen maksuun. EU-troikan talouspolitiikan Kreikka-painotus on enemmänkin ollut taloudellisen kurinalaisuuden opettamisessa, kuin maan talouden kasvun elvyttämisessä. Kreikan tilannetta voisi verrata vaikeasti sairaaseen potilaaseen, jota hoidetaan lääkkeillä ja piristeillä, mutta ilman ruokaa.

Tosiasia on, että Euro-valuutta ei yksinkertaisesti sovi kaikille valtioille, ei Kreikalle, eikä edes enää Suomelle. EU-maiden omat talous- ja yhdyskuntarakenteet, kulttuurit sekä kilpailukykytekijät poikkeavat toisistaan liikaa. Oma valuutta on perinteisesti mahdollistanut pienempien valtioiden kilpailukyvyn parantamisen devalvaatioiden kautta. Kun oman valtion rahan arvo ei enää jousta, niin kansalaisten on yksilöinä joustettava enemmän. Rikkailla ei ole hätää, mutta globaalissa kilpailussa työnsä ulkomaille hävinneillä työntekijöillä on jo hätä kodeistaan ja päivittäisestä elatuksesta. Suomen velka oli 1990-luvun laman jälkeen noin 10 miljardia euroa, mutta nyt se on jo 90 miljardia euroa. Suomen tie on samanlainen kuin Kreikan, jos emme pääse pian kasvu-uralle. Meillä on vielä vahva maabrändi, korkea koulutustaso ja laaja teollinen osaaminen, mutta meiltä puuttuu usko, visio ja itsetunto tehdä itsenäisempää politiikkaa. Eduskunta ajelehtii kuin vene EU-talouden valtavirrassa, vaikka yhä suuremmat uhat ovat edessä. Esimerkiksi EU:n uusi pankkiunioni laukaisee kaikille pankkitappioille yhteisvastuut riippumatta siitä, että onko suomalainen pankki osallistunut tappiollisen luoton antamiseen. Vaikka eurooppalaisten rahoittajien ja pankkien omat ensisijaiset luottoriskivastuut ovat kirjattuna nyt selvemmin sääntöihin, niin varmaa on, että ne eivät kata tappioita ilman veronmaksajien tukea. Tuoreiden arvioiden mukaan Venäjältä on laukeamassa eurooppalaisille pankeille paljon suuremmat luottotappioriskit kuin Kreikalta. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaa, pankkiunioni jakaisi automaattisesti nämäkin tappiot kaikkien jäsenmaiden kesken.

Koko Euroopan yhteensovittaminen on saanut jo huomattavan vaarallisia piirteitä. Epäjärjestys, joka kumpuaa talouden myllerryksestä ja Venäjän uhkista voi johtaa tilanteeseen, jossa kaivataan erityisen vahvaa EU-johtamista yhdellä suulla. Tällaisissa tilanteissa yksilöiden perusoikeudet, demokratian perusteet ja viimeisetkin kansallisvaltioiden edut häviäisivät hetkessä. Demokratiaa korostava Eurooppa voi itse joutua uudentyyppisen EU-diktatuurin vangiksi. On huolestuttavaa katsella miten EU-valtioiden kansalliset parlamentit vähitellen ajetaan alas viemällä niiltä ensin talousvalta ja sitten itsenäinen ulkopolitiikka.

Suomi on yksi harvoista EU-valtioista, joka on noudattanut EU:n kasvu- ja vakaussopimuksen sääntöjä. Julkisen velan osuus on pysynyt alle 60 % BKT:stä ja budjettivaje alle 3 %. Nämä rajat rikkoutuvat tänä vuonna. Tämä tilanne on surkea, mutta tämä voisi olla poliittisesti se ainoa korrekti hetki, jolloin Euro-valuutasta luopuminen olisi mahdollista. Sopimuksia kunnioittavana Pohjoismaana Suomi voisi ilmoittaa, että se ei pysty täyttämään sääntöjä ja jättäytyy perustellusti yhteisvaluutasta osittain tai kokonaan. Tarvitsemme itsenäisen talouspolitiikan säätöruuvia, eli omaa valuuttaa, joka tukisi kilpailukykyämme, työllisyyttä ja suomalaista demokratiaa. Tämä ei olisi helppo ratkaisu, mutta se lopettaisi pelkkään ajelehtimiseen perustuvan politiikan.

Jere Riikonen
Porvoo