Kannanotto

RSS

Ahmadin hätä (Uusimaa 30.5.2022)

Kirjoitettu kirjoittajana

Ystävystyin suuren pakolaisaallon aikaan afganistanilaisen Ahmadin kanssa. Vähän tämän jälkeen Ahmad perheineen palautettiin Suomesta Saksaan. Hyvästellessään Ahmad sanoi, kuinka epäreilulta se hänestä tuntuu, että hän vain sattui syntymään romahtaneeseen yhteiskuntaan ja minä sain syntyä Suomeen.

Ymmärsin jotain siitä ahdistuksesta, koska Afganistan on vienyt paljon meidänkin perheeltämme.

Kävimme syksyllä 2004 Afganistanissa katsomassa vaimoni Ullan perheen entistä kotia Kabulissa ja hänen vanhempiensa hautaa brittiläisellä hautausmaalla. Heidän hollantilaissuomalainen perhe oli 1980 luvun alussa kehitysyhteistyössä Kabulin Noorin silmäklinikalla. Tuohon aikaan Neuvostoliitto miehitti suhteellisen kehittyneen Afganistanin ja yhteiskunta suistui sotaan ja sekasortoon. Osansa kaaoksesta saivat myös auttamistyöntekijöinä olleet Ullan vanhemmat Eeva ja Erik Barendsen, jotka murhattiin julmasti islamistien puukoilla heidän omassa kodissaan. Kolmevuotias Ulla ja hänen viisivuotias veli huumattiin tuona yönä ja aamulla he löysivät kuolleet vanhempansa sidottuina. Lapset evakuoitiin turvalliseen koti-Suomeen.

Kertomus kuulostaa epätodelliselta, mutta ikävintä asiassa on se, että samanlainen väkivalta, kaaos, toivottomuus ja myös nälkä on jälleen vallitseva asiaintila talebanien hallitsemassa Afganistanissa. Eikä vain siellä, vaan nyt täällä Euroopassa, Ukrainassa. Afganistanin kaaokseen antoi kipinän Neuvostoliitto ja Ukrainan kaaokseen Venäjä.

Pakolaisuus tuo maailman pahoinvoinnin vaikutukset väkisin lähellemme. Seuraisimme sitä mieluusti sivusta, mutta aidosti hädässä olevia on autettava. Tosiasia on sekin, että toisten hätä on suurempi kuin toisten. Kaikkia pakolaisia ei voida vastaanottaa, vaan apua on rajattava ja kanavoitava muilla keinoin. Pakolaisia on turha kuitenkaan syyllistää turvapaikan ja lastensa paremman tulevaisuuden etsimisestä, koska me kaikki tavoittelemme sitä samaa.

Kirjoittaja on Itä-Uudenmaan aluevaltuutettu ja Porvoon kaupunginvaltuutettu

Kieltolaki vai salliva ”kotikasvatus” (Uusimaa 23.3.2022)

Kirjoitettu kirjoittajana

Mikä alkaa Oton päivänä ja loppuu Yrjön päivänä? Kalenterista sen näkee, että kyseessä on seitsemän päivän ryyppyputki. Anteeksi kaikki Otto ja Yrjö nimiset, vitsi on huono, mutta siinä on symbolinen viesti. Alkoholin liikakäyttö aiheuttaa huonovointisuuden niin fyysisesti kuin henkisesti.

Suomessa alkoholin käyttäminen on pitkälti yksilönvapauden asia, mutta koska sen väärinkäyttö ja monet haittavaikutukset tulevat kuitenkin yhteiskunnan maksettavaksi, niin lainsäätäjät ovat luoneet rajoituksia alkoholin saatavuuteen ja käyttöön.

Muiden päihdyttävien aineiden osalta Suomi on kannoissaan vieläkin jyrkempi. Esimerkiksi kannabiksen eli marihuanan käyttäminen, hallussapito ja jopa kasvin kotikasvattamiset ovat lailla kielletty, mutta asiasta on tehty sallimista esittävä kansalaisaloite eduskunnalle.

Kannabiksen rajoituksien purkamista kannattavien mielestä käytön vaaroja liioitellaan ja haitoista ei ole riittävästi näyttöä ja lisäksi verottajaltakin jää kauppatulot saamatta.

Kuitenkin terveyden, turvallisuuden ja oikeuden asiantuntijoiden kuulemisissa on oltu hyvinkin yksimielisiä siitä, että kannabiksen vapauttaminen ei johda hyvään lopputulokseen.

Lisäksi hälyttäviä tutkimustuloksia on saatu Yhdysvaltojen Coloradon osavaltiosta, jossa kannabiksen viihdekäyttö laillistettiin vuonna 2014. Coloradossa kannabiksen yhtä verotuotto dollaria kohden on jouduttu laittamaan 4,5 dollaria laillistamisen negatiivisten haittojen hoitoon. Haitat ovat näkyneet liikenneonnettomuuksina, sairaalakäynteinä, itsemurhina jne. Huomion arvoista on sekin, että Colorado on asukasmäärältään ja pinta-alaltaan Suomen kokoluokkaa.

Vastuullisena kansalaisena on todettava, että meidän on tehtävä kaikkemme päihteiden käytön ja niiden haittojen vähentämiseksi. Huumausaineet eivät kuulu ihmisen elämään ja varsinkin nuorille on saatava elämään ihan muuta potkua kuin päihteet.

Jere Riikonen

Kirjoittaja on Raittiusseuran puheenjohtaja, Porvoon kaupunginvaltuutettu ja Itä-Uudenmaan aluevaltuutettu

Kuntien imagot buustataan iskevillä sloganeilla (Uusimaa 28.2.2022)

Kirjoitettu kirjoittajana

Kuntien iskulauseiden tarkoituksena on herättää myönteisiä mielikuvia paikkakunnista. Näitä sloganeita laitetaan kuntien kotisivuille ja tervetuloa-kyltteihin. Usein iskulauseet muotoillaan sopiviksi kunnan sijainnin, tunnuspiirteiden tai historian mukaisista teemoista.

Mutta jos paikkakunnalla ei löydy mainittavia erityispiirteitä, niin rohkeimmat kunnat ovat uskaltautuneet turvautumaan huomion herättämisessä jopa huumoriin. Joroinen tituleeraa itseään termillä ”Swingaava Savon Pariisi”. Joku aika sitten maailmalla huomiota sai Kainuun Puolanka, joka tuotteisti pessimismin sloganilla, ”Puolanka – vielä ehdit kääntyä pois”. Seinäjoki puolestaan julistaa reteesti olevansa ”Avaruuden pääkaupunki”, tämänkin tajuaa, kunhan tietää sen sijaitsevan Pohjanmaan lakeuksilla. Somero lähti siteeraamaan laulajaansa Rauli ”Badding” Somerjokea ja laittoi tunnukseksi ”Satumaa ellei ihan paratiisi”.

Sarkasmilla ja sanoilla leikkiminen on haastavaa, koska ihmiset ajattelevat niin eri tavalla. Esimerkiksi ”Pori pääsee ihon alle”, – mitä ihmettä, onko Porissa jotain yleisiä huumeiden piikityshuoneita vai mitä se tarkoittaa? Kryptisten sloganien sisäistäminen vaatii taustaselvittelyä ja se lienee tarkoituskin. Ihmiset käyvät kunnan nettisivuilla ja nielaisevat koukun.

Itä-Uudellamaalla on pitäydytty kuntien iskulauseissa asialinjalla. Porvoo julistaa olevansa ”Unelmien kotikaupunki”, Loviisa ”Pieni kaupunki, suuria elämyksiä”, Askola ”Maaseudun sydänmailla”. Poikkeuksena on Sipoo, joka nimesi itsensä ”Suomen halutuimmaksi”. Lause juontaa aikaan, jolloin Helsinki halusi siivun Sipoon alueista. Tämän päivän kontekstissa on totta, että Sipoo on Suomen muuttovoittoisin kunta.

Porvoo voisi sloganissaan kokeilla ehkäpä jopa sarkasmia ”Suomen autoiluvihamielisin kaupunki”. Älä tule autolla, tule kävellen tai pyörällä. Ongelman ymmärtää, jos saa käsiinsä uuden kaupunkistrategian luonnoksen, kuuntelee asukkaita tai silmäilee uutta torikaavaa.

Pikkukaupunkien vetovoima lisääntyy, mutta pitovoimassa on tekemistä (Uusimaa 11.2.2022)

Kirjoitettu kirjoittajana

Kaupunkitutkija Mari Vaattovaara piti Porvoon kaupunginvaltuutetuille luentoa pikkukaupunkien vetovoimatekijöistä ja kasvun avaimista. Eurooppalaisessa kontekstissa pikkukaupungit, jotka ovat metropolialueiden liepeillä ja hyvien kulkuyhteyksien päässä, kasvavat suhteessa huomattavasti nopeammin kuin suurkaupungit. Ihmiset haluavat muuttaa pois suurten kaupunkien hälinästä ja tämä kehitys on vain voimistunut koronapandemian aikana.

Syitä pikkukaupunkeihin muuttoon olivat turvallisuus, mahdollisuus omistaa asunto, uusi asunto vanhassa miljöössä, mahdollisuus kävellä ja pyöräillä. Lisäksi tärkeänä pidettiin edullisempia työtiloja sekä toimivia palveluita ja liikenneyhteyksiä.

Porvoon poliitikoilla ja virkamiehillä on mietittävää, että miten säilytämme vetovoiman ja muutamme sen hallituksi ja kestäväksi kasvuksi samalla säilyttäen pitovoiman. Mielikuva vetovoimaisesta sekä houkuttelevasta Porvoosta on vahva, jopa niin että Suomea esitellään maailmalla kuvilla vanhasta Porvoosta. Toinen kaupunkitutkija Timo Aro väitti, että Porvoon kaupunkibrändi on jopa niin vahva, että sitä on vaikea pilata. Mutta pilaaminenkin on mahdollista, jos kaupunkia rakennetaan väärällä tavalla huomioimatta sen erityispiirteitä.

Porvoolaiset ovat ylpeitä kaupungistaan ja sen imagosta, mutta kiiltokuvan alla arjessa asukkaalle näyttäytyy toisenlainen kaupunki. Hienot puutalot ei riitä, pitää olla palveluita, kauppoja, päiväkoteja, kouluja ja harrastusmahdollisuuksia.

Onneksi homeisista päiväkodeista ja koulusta ollaan vähitellen pääsemässä eroon uudisrakennusten myötä. Hyvät ja kivat tilat ovat vetovoimatekijöitä uusien lapsiperheiden saamiseksi. Mutta niin sanotuissa pitovoimatekijöissä, kuten urheilu- ja harrastusmahdollisuudet Porvoo on ollut heikoilla. Urheilu- ja jäähallit ovat rapistuneet ja harrastajat ovat joutuneet etsimään korvaavia tiloja jopa naapurikunnista. Näihinkin asioihin ollaan nyt panostamassa Kokonniemen uuden liikuntakeskuskonseptin hankesuunnittelun kautta.

Strategisia panostuksia tarvitaan myös autoilun helpottamiseksi, ongelmana on ollut erityisesti parkkipaikkojen väheneminen keskusta-alueilla. Pyöräilyä on kaupunkirakentamisessa suosittu autoilun kustannuksella, vaikka niitä ei pitäisi laittaa vastakkain.

Ympäristöasioissa ilmastonmuutoksen torjunta on dominoinut kaupunkistrategiaa pitkään ja siksi sen rinnalle pitäisi nostaa vesistöjen suojelu ja kunnostamiset. Vesistöjen hyvä tila luo monia mahdollisuuksia aina kalastamisesta uimiseen, ja vesistöihin panostamalla saadaan positiivista paikallisvaikutusta ihmisteen arkeen huomattavasti enemmän kuin pelkällä ilmastopolitiikan painotuksella.

Jere Riikonen

Porvoon kaupunginvaltuutettu (Kd)

Pienen valtion suurien tekojen salaisuus (Uusimaa 6.12.2021)

Kirjoitettu kirjoittajana

Presidentti Sauli Niinistö on maailman johtajia tavatessaan puhunut aktiivisesti Helsingin hengestä. Hän on tällä halunnut muistuttaa vuonna 1975 Helsingissä pidetystä historiallisesta Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssista. ETYK- kokouksen anti oli se, että idän ja lännen välinen vuoropuhelu alkoi syventyvä ja erimielisyyksiin haettiin aitoja ratkaisuja.

Tänä päivänä Euroopan yllä leijuu vakava konfliktin uhka, joka voi pahimmillaan eskaloitua laajemmaksi sodaksi. Suomen presidentti on jälleen ottanut käsiinsä tilaisuuden olla tasapainottamassa valtiojohtajien jyrkkiä näkemyseroja järjestelemällä keskusteluyhteyksiä. Tämä on tärkeää, koska ei ole olemassa valtioiden välistä ystävyyttä, on vain ihmisten välistä ystävyyttä.

Vuoropuhelun onnistuminen riippuu halusta ymmärtää vastapuolta. Kautta aikojen valtakuntia ja valtioita on kiinnostanut enemmänkin oma suuruus, kuin myötämielisyys pienempiä kansoja kohtaan. Suuruuden houkutukseen voi langeta kaikki, joilla on kyllin voimaa toteuttaa suuruuttaan, jopa pieni Suomi ei voinut jatkosodassa vastustaa ajatusta Suur-Suomesta. Suuruudesta luovutaan vasta sitten kun se alkaa maksamaan liikaa.

Suomen puolustaminen lähtee ajatuksesta, että me jo etukäteen teemme tiettäväksi meitä uhkaavalle viholliselle, että hinta tänne tulemiselle on erittäin kallis. Armeijamme on kyvykäs ja maanpuolustustahtoa löytyy. Tiukassa paikassa tasavallan presidentin takana on pieni, mutta yhtenäinen kansa. Sanonta kuuluu, että yksi risu napsahtaa helposti poikki, mutta nippu risuja on mahdoton katkaista.

Talvisota osoitti mikä voima on yhteishengessä. Silloin kaikki ponnistelivat ja auttoivat toisiaan, ketään ei jätetty yksin, vaikka oma henki oli vaarassa. Silloin taistelu oli ulkoista vihollista vastaan, mutta tänä päivänä yhteiskuntamme hyvinvoinnin vihollinen tulee usein sisältäpäin ja sen nimi on yksinäisyys, mutta sekin voitetaan samalla tavalla eli yhdessä.

Hyvää Suomen itsenäisyyspäivää.

Jere Riikonen

Politiikka on näyttämötaidetta (kolumni 1.11.2021 Uusimaa)

Kirjoitettu kirjoittajana

Politiikalla ja teatterilla on suhde jo antiikin Kreikan ajoilta. Kaupunkivaltioiden kansalaiset kokoontuivat amfiteattereihin katsomaan draamaa, tragediaa, komediaa ja heti sen jälkeen pidettiin demokraattiset kansankokoukset. Näytelmät käsittelivät usein tärkeitä yhteiskunnallisia teemoja ja ne saivat katsojat eläytymään ihmiskohtaloihin ja pohtimaan oikeudenmukaisuutta erilaisten mutkikkaiden tilanteiden kautta. Näytöksien jälkeen kansalaiset olivat valmiimpia päättämään yhteiskunnallisista asioista ja selvää oli sekin, että teatterin käsikirjoittajalla oli valtaa ohjata ajattelua haluamaansa suuntaan.

Näistä ajoista on menty eteenpäin. Nyt kansalaiset seuraavat politiikan näyttämöä mukavasti kotiteattereissaan. Uutislähetykset kertovat kuinka puolueet vuorollaan esittelevät vaaliohjelmissa käsikirjoituksiaan unelmien yhteiskunnasta. Niissä luvataan parempaa ja nopeammin, jopa vähemmällä tekemisen vaivalla. Vaalimenestys ei tule pelkillä asiakysymyksillä, siihen tarvitaan tunnelmaa ja rooleissaan uskottavia asian esittäjiä. Hyvässä tarinassa on sankarinsa sekä lurjuksensa. Politiikassa hyvis on oman puolueen poliitikko ja eri tavalla ajatteleva tai muukalainen on pahis ja usein kertomuksessa on kyse me vastaan nuo muut.

Pisimmälle poliittisen teatterin veivät natsit ja sitä valhenäytelmää jopa rakastettiin. Joskus mietityttää olisiko maailmanhistoria erilainen, jos Adolf Hitler olisikin hyväksytty maalaustaiteiden opintoihin ja jos Joseph Goebbelsiä olisi edes hiukan enemmän autettu kirjailijauralle. Tästä voisi päätellä, että taiteiden opetuksesta ei tule tinkiä, se on myös terapiaa ja voi jopa estää monen itsekeskeisen suuruudenhullun pääsyn politiikkaan.

Politiikka on näyttämötaidetta, parhaiten sen ilmaisi Yhdysvaltain presidentti ja ex-näyttelijä Ronald Reagan sanoessaan ”On pakko olla hyvä näyttelijä, jotta voi olla hyvä presidentti”. Reagan ei aina hallinnut asioita, mutta silti hän on yhä suosituin USA:n presidenteistä.

Jere Riikonen

Hyviä uutisia mereltä (kolumni Uusimaa 29.9.2021)

Kirjoitettu kirjoittajana

Jos kotiplaneettaamme tarkastelee avaruudesta, niin voi syystäkin kysyä, miksi ihmeessä kutsumme tätä maapalloksi, kun se näyttää enemmänkin meripallolta? Sininen pallo on päällisin puolin vesiplaneetta, sitä ei tule ajatelleeksi maan kamaraa tallatessa.

Maailman merissä riittää jatkuvasti uutta ihmeteltävää ja jo itse tutkimuskin on haastavaa meren suuruuden ja vaikeiden olosuhteiden vuoksi. On sanottu, että lähiavaruuskin tunnetaan paremmin kuin maailman meret. Merten vaikutukset elämään ovat hämmästyttäviä ja mittakaavat suuria. Meret tuottavat hengitettävästä hapesta joka toisen henkäyksen. Pelkästään Suomella on merenrantaa 46 200 km, joka ylittää maapallon ympärysmitan reilusti.

Maailman merien vesi on jatkuvassa kiertokulussa ja on arvioitu, että vesipisaran matka maailman ympäri kestää tuhat vuotta. Tätä merivesien kiertokulkua ylläpitää kylmien ja lämpimien merialueiden välinen veden liike ja sen seurauksena saamme Suomessakin nauttia Golf-virran lämpövaikutuksista ilmastoomme.

Meitä suomalaisia kiinnostaa oma pieni Itämeri, joka on vähäsuolainen ja keskisyvyydeltään vain 54 m, mutta Landsortin syvänteessä jopa 459 m syvyinen. Itämeren vesi vaihtuu kauttaaltaan noin 20 vuodessa. Itämeren valuma-alue on neljä kertaa merialuetta suurempi ja kattaa 84 miljoonan ihmisen elinalueen. Yhdeksän rantavaltiota ja Valko-Venäjä ylikuormittavat merta ravinteilla ja haitallisilla aineilla maatalouden, jäte- ja hulevesien sekä ilmanpäästöjen kautta.

Olemme tottuneet mediasta kuulemaan enimmäkseen Itämeren pahoinvoinnista, mutta hyviä uutisia ovat ainakin Itämeren vähentyneet ympäristömyrkyt, raskasmetallit, öljyt, roskat, jätevesien ravinnekuormitukset ja laivojen päästöt. Olisi hyvä kiinnittää enemmän huomiota myös ympäristöpolitiikan onnistumisiin, jotta suojelutoimenpiteitä meren ja vesistöjen hyvän tilan saavuttamiseksi jatkettaisiin yhä aktiivisemmin.

Kirjoittaja on porvoolainen merianalyytikko Suomen ympäristökeskuksessa ja kaupunginvaltuutettu

Yksi lippu on meille suomalaisille ylitse muiden (28.6.2021 Uusimaa kolumni)

Kirjoitettu kirjoittajana

Juhannuksena oli jälleen Suomen lipun juhlapäivä ja lippu saa silloin poikkeuksellisesti liehua läpi koko yön. Aivan kuin lipullakin olisi kerran vuodessa oikeus unohtaa kaikki virallisuus ja antautua juhlatuulelle samoin kuin juhannusta yöt läpeensä juhliva kansa. Suomen lipun päivää on vietetty vuodesta 1934, vaikka kirjailija Maila Talvion juhannuspäivän liputusehdotus tehtiinkin jo vuonna 1926.

Suomen lippuun sisältyy paljon arvokkuutta. Jo lapsuudesta muistuu mieleen monet kesäleirit, joissa oli aamuin ja illoin lipun nostot ja laskut. Ne eivät olleet rutiineja, vaan seremoniallisia hetkiä. Niissä varottiin visusti, että siniristilippu ei hipaisisikaan maata ja lipun nosto ei ollut mikään tempaisu tankoon, kunnes nupissa kolahtaa, vaan rauhallista nostamista seurattiin hiljaa katse koko ajan lipussa.

Oma lippu on meille suomalaisille tärkein kansallinen symboli. Suhtautuminen siniristilippuun rinnastuu siihen, miten suhtaudumme isänmaahan. Lipun äärellä me koemme yhteenkuuluvaisuutta ja lipulla ilmaisemme kansallistunnetta, iloa ja surua. Kun Suomi voittaa jääkiekossa tai ensikerran osallistuu EM-jalkapallokisoihin, silloin kaivamme liput, pukeudumme sinivalkoisiin ja parhaassa tapauksessa tapaamme torilla lukemattomien sinivalkoisten lippujen liehuessa. Kun valtiomies kuolee, niin lippu lepää arkulla tai kun joku meistä kuolee, niin Suomen lippu kunnioittaa puolitangossa menehtynyttä kansalaistaan.

Nyt keskustellaan pitäisikö siniristilipun sijaan kuntien ja valtioiden julkisiin lipputankoihin nostaa Eurooppa päivänä EU-lippu tai Pride-viikolla sateenkaarilippu. Tällaista keskustelua voitaisiin jatkaa, että pitäisikö ruotsalaisuuden päivänä salkoon kohottaa suomenruotsalaisten keltasinivalkoinen lippu tai Yhdistyneiden kansakuntien päivänä YK-lippu tai juhlittaisiinko saamelaisten lippua jne.

Mielestäni nuo muut liput pitäisi jättää julkisista lipputangoista, koska ainoa lippu, jonka alle me kaikki hyvinkin erilaisia näkemyksiä edustavat suomalaiset voimme tasa-arvoisesti kokoontua, on Suomen siniristilippu. Se lippu yhdistää, eikä erota ja nimenomaan yhtenäisyys on pienen kansan suurin voimavara.

Jere Riikonen

Painopistettä ilmastonmuutoksen torjunnasta vesistöistä huolehtimiseen

Kirjoitettu kirjoittajana

Porvoo on kaupunkistrategiassaan ottanut yhdeksi neljästä päätavoitteesta olla ilmastotyön edelläkävijä. Valtuustokausi on nyt lopuillaan ja kuntalain mukaan uuden valtuuston on hyväksyttävä uusi kaupunkistrategia tavoitteineen. Nyt olisi tarkasteltava onko ilmastotyömme ollut vaikuttavaa ja onko hiilidioksidipäästöjen vähentämisellä konkreettisia hyötyjä kaupunkilaisten elämään vai olisiko jokin muu ympäristön tilaa parantava tavoite parempi strateginen ykkösvaihtoehto.

Valitettavasti ilmastotyön tuloksia on todella hankala mitata. On mahdollista, että ilmastoystävällisistä toimenpiteistä huolimatta, olemme jopa lisänneet Porvoon hiilidioksidin kokonaispäästöjä entisestään.

Miksi meidän pitää Porvoossa esiintyä globaalin ilmastonmuutoksen torjunnan edelläkävijänä, jos toimenpiteet eivät vaikuta?

Edelläkäymisessä on kyse ennen kaikkea moraalivalinnasta. On syytä olla huolissaan kasvihuonekaasujen ilmastoa lämmittävistä vaikutuksista, koska ne aiheuttavat sään ääri-ilmiöitä. Hiilidioksidipäästöjen vähentäminen on sivistyneen maailman opinkappale, joka on pakko mahduttaa myös joka kaupungin strategiaan. Sen tarkoituksena on osoittaa lähinnä moraalinen esimerkki ja velvoite päästöjen vähentämiseksi niille maille, jotka eivät piittaa ilmastopäästöistä.

Tosiasiassa mekin Porvoossa teemme ilmastomuutoksen vastaista politiikkaa lähinnä vain niiltä osin, kuin se meille sopii. On järkevää säästää kaikella tavalla energiaa, koska se on taloudellista ja luonnonvaroja säästävää. On järkevää olla polttamatta kivihiiltä, raskaita polttoöljyjä ja dieseliä, koska terveydelle haitallisten pienhiukkasten, raskasmetallien sekä typpi- ja rikki -yhdisteiden määrät vähenevät ilmassa. Lämmöntuotannossa fossiilisten polttoaineiden sijaan on järkevää käyttää uusiutuvia kotimaisia luonnonvaroja, kuten puu, koska ne tuovat kotimaahan työllisyyttä ja hyvinvointia. On fiksua ottaa talteen hukkalämpöä ja ilmaista aurinkoenergiaa tai maalämpöä ja siinä samalla huomaamatta vähennämme hiilidioksidipäästöjä ilmaan. Kaikki nämä toimenpiteet olisi ollut syytä toteuttaa, vaikka emme olisi kuulleetkaan ilmastonmuutoksesta.

Ilmastonmuutoksen torjunta on vastuullista, mutta se ei ole vaikuttavaa. Voimavaroja kannattaisi kaupunkistrategiassa nimenomaan panostaa sinne, missä saadaan aikaiseksi vaikuttavia positiivisia muutoksia ympäristön tilaan. Yksi tällainen näkökulma on vesistöjen tilan parantaminen. Porvoolla kolme jokea, paljon järviä, puroja ja merta laajat alueet, rantaviivaa on yhteensä noin 1000km. Vesistöt kaipaavat kunnostusta, jätevesien puhdistamista, joet kalateitä, purot ennallistamisia, kaupungin hulevedet viivytysaltaita, tulvapellot toimenpiteitä ja Itämeri ravinnekuormituksien ja roskaantumisen vähentämistä. Ilmastonmuutoksen torjuntaa ei tarvitse laittaa vastakkain asetteluun vesialueiden tilan parantamisen kanssa, mutta vaikeutena on se, että julkinen keskustelu ja media painottavat yksinomaan ilmastonmuutosta ja se näkyy politiikan painopisteiden valinnassa. Vesistöt ovat meitä lähellä ja niiden ongelmista pitäisi olla vähintään yhtä huolissaan kuin ilmastopäästöistä. Vesistöjen hyvään tilaan pyrkiminen on suora yhteneväinen jatkumo EU:n ja Suomen kansallisten vesiensuojelutavoitteiden kanssa. Seuraavassa kaupunkistrategiassa vesistöjen kunnostamiselle pitäisi saada huomattavasti suurempi painoarvo!

Jere Riikonen, merianalyytikko ja Porvoon kaupunginvaltuutettu

Porvoo tarvitsee uuden saariston kehittämisen ohjelman

Kirjoitettu kirjoittajana

Porvoo on saaristolain mukaan määritelty saaristo-osakunnaksi ja oikeutettu erityiseen valtionosuusrahaan eli saaristolisään. Tämän lisän määräytymisen perusteena on ollut saaristossa vakituisesti elävien ihmisten lukumäärä, joka Porvoossa on noin 1900 asukasta. Parhaimmillaan saaristolisä on tuonut kaupungin kassaan 1,56 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä raha on tarkoitettu saariston palveluiden ja infran kehittämisen tukemiseen. Kaupunki on saanut päättää miten saaristolisän käyttää ja osa rahoista (noin 50 000 – 100 000 euroa) on aiempina vuosina jälleen jaettu erityisinä kaupungin avustuksina hakemuksien perusteella erilaisiin hankkeisiin saaristossa. Porvoo on ollut yksi Suomen eniten saaristolisää saaneista kunnista Savonlinnan ja Naantalin jälkeen.

Porvoon saaristoalue on verrattain laaja ja siihen on laskettu mm. Emäsalo, Pellinki, Pirttisaari, Kråkö, Vessöö ja lisäksi Tirmon ja Voolahden veden saartamia alueita. Nyt vuodelta 1982 peräisin olevaa saaristolakia päivitetään mm. siksi, koska lakiin on jäänyt viitteitä vuoden 1919 perustuslaista, joka päivitettiin jo vuoden 2000 perustuslakiuudistuksessa. Samassa saaristolain päivityksen yhteydessä tullaan tarkastelemaan uudelleen saaristoalueiden rajauksien kriteeristö ja niitä pyritään tiukentamaan. Pienemmällä saaristoalueen rajauksella tulisi olemaan suoraan vähentäviä vaikutuksia valtionosuuteemme. Samassa yhteydessä saaristokunnille ja saaristo-osakunnille halutaan luoda selkeä velvoite kehittää saariston elinvoimaa ja elämää erityisten saaristo-ohjelmien kautta.

Porvoolla on ollut Loviisan ja Sipoon kanssa yhteinen Itä-Uudenmaan saaristo-ohjelma, joka julkaistiin kehitysyhtiö Posintran avustuksella vuonna 2012. Kyseistä ohjelmaa ei olla päivitetty ja se on vuosia sitten vanhentunut ja nyt tämä ohjelma pitäisi uudistaa. Näkökulmana pitäisi olla liikenne, tietoliikenne, koulut, sivistyspalvelut, kaavoitus, talousvesiverkosto, yrittäminen, saaristokauppojen tulevaisuus, matkailu, kalastus, veneily, satamat, luonto ja vakituisten sekä kesäasukkaiden erilaisten tarpeiden huomioiminen. Saaristolaisuudessa on vetovoimaa ja esimerkiksi uudet etätyömahdollisuudet, mökkielämän kehittyminen ja luonnon läheisyys houkuttelevat uusia asukkaita ja siksi tarvitsisimme saaristopolitiikkaa sekä uuden päivitetyn Saaristo-ohjelman. Tämän ohjelman laatimiseen pitää ottaa mukaan saariston asukkaat, elinkeinoelämä ja poliittiset päättäjät, jotta ohjelmaan ja sen toteuttamiseen saataisiin riittävä sitoutuminen.

Jere Riikonen
Saaristoasian neuvottelukunnan jäsen ja Porvoon kaupunginvaltuutettu