Kirjoittelen kolumnia mökin terassilla helteessä. Mökillä oleminen on osa suomalaisen sielunmaisemaa, johon kuuluu metsä, ranta sekä luonnon läheisyys. Mökkeily on pakopaikka maailman myllerryksestä ja se on oman asennon vaihtamista joka suuntaan. Maisemat, rutiinit, naapurit ja lähikauppa korvaantuvat toisiin ja sen voi kokea vapauttavana. Mökkeily on suosituin lomailun muoto ja se on vilkkaimmillaan juuri heinäkuussa.

Suomi on maailman mittakaavassa poikkeava mökkeilyn suurvalta. Arviolta jopa 2,4 miljoonaa suomalaista mökkeilee vuosittain. Suomessa vapaa-ajan asuntojen määrä on jatkuvasti kasvanut. Vuonna 2020 maassa oli 508 289 Tilastokeskuksen määritelmän mukaista kesämökkiä. Porvoossa vapaa-ajan asuntoja on noin 3700 kpl, Loviisassa 3200, Sipoossa 2200 ja Askolassa 600.

Mökkeilyn suosio on kasvanut mökkien varustelutason parantumisen ja nyt varsinkin koronapandemian sekä etätyön mahdollisuuksien kehittymisen vuoksi. Luonnonvarakeskuksen tekemän mökkibarometrin mukaan vuonna 2016 mökeillä vietettiin keskimäärin 79 vrk/v, mutta vuonna 2020 luku kohosi jo 103 vuorokauteen.

Mökeistä on tullut yhä enemmän ihmisten kakkoskoteja tai jopa ykköskoteja ympäri vuoden. Tätä asumisen trendiä kuvaillaan monipaikkaisuudeksi. Se haastaa päättäjät miettimään, että kuinka mökkiläisten lisääntyviin palvelutarpeisiin vastataan ja miten mökkiläisellä voisi olla vaikutusmahdollisuuksia mökkikuntansa asioihin.

Eduskunta kävi aiemmin keskustelua kaksoiskuntalaisuudesta, joka olisi jakanut verot asuin- ja mökkikuntien välillä ja antanut äänestysoikeudet. Ajatusta vastusivat erityisesti suuret kaupungit, jotka olisivat menettäneet verotuloja. Eduskunta tyytyi päivittämään kuntalain vuonna 2018, jossa todetaan kunnan velvollisuudeksi huomioida vapaa-ajan asukkaat päätöksenteossa. Kuntalaki siis ohjaa kuntia luomaan vaikuttamiskanavat mökkiläisten kuulemiseksi, mutta näitä mökkitoimikuntia ei ole toistaiseksi juurikaan kunnissa näkynyt.

Kolumnisti on Porvoon kaupunginvaltuutettu (Kd)