23.8.2018, ravintola Iris, Porvoo

Arvoisat sotiemme veteraanit, lotat, sotilaspojat ja lottatytöt sekä juhlavieraat

Jokaisella meistä on erilainen elämäntarina riippuen siitä, mille vuosikymmenelle ja minkälaiseen elinpiiriin kukin on kulloinkin sattunut syntymään.

Te 1920- ja 1930 -luvulla syntyneet sotilaspojat ja lottatytöt olette eläneet Isänmaamme niitä kohtalon vuosia, jotka ovat suurelta osalta määritelleet itsenäisen Suomen tarinan yhtenäisenä ja vapaana kansakuntana.

Te olette omalla panostuksella, työllä ja uhrauksillakin olleet puolustamassa ja rakentamassa Suomen kansan tulevaisuutta. Suuret kiitokset teille kaikista ponnisteluista maamme ja kaupunkimme eteen.

Arvoisat juhlavieraat

Tänä päivänä Suomi elää aineellisessa yltäkylläisyydessä ja oma kotikaupunkimme Porvookin on kauniimpi kuin koskaan. Suomi loistaa erilaisissa tilastoissa maailman parhaimpana paikkana syntyä, kouluttautua, perustaa perhe, työskennellä, elää ja olla aina vanhuuteen ja hamaan kuolemaan saakka.

Mutta oliko jokin silti ennen paremmin kuin tänä päivänä?

Yksi asia, joka tänä päivänä pistää silmään on yksinäisyys, ja siihen liittyvä yhteisöllisyyden puute ja välinpitämättömyys. Auttaminen mielletään yhä useammin valtion viranomaisten tai kaupungin työntekijöiden tehtäväksi.

Mutta totuus on mielestäni toisenlainen, eli ihmiset tarvitsevat edelleen toisiaan, naapureita sekä niitä puolituttuja oman kylän ihmisiä, ja ihmiset arvostavat vapaaehtoisen avun saamista enemmän kuin jonkun organisaation kylmää lakisääteistä peruspalvelua.

Teille, sotilaspojat ja lottatytöt on turha selittää sellaista termiä kuin Talvisodan henki, te olette kokeneet ja eläneet sen.

Se oli sitä, kun koko kansa pienimmästä suurimpaan ponnisteli sota-aikana isänmaan yhteiseksi hyväksi ja kaveria ei jätetty edes silloin, kun oma henki oli vaarassa.

Te olitte silloin siinä ketjussa omalla paikallaan ja teitä tarvittiin silloin ja teitä tarvitaan myös nyt kertomaan niistä ajoista nuoremmille sukupolville.

Se oli suurta yhteisöllisyyttä, jota tarvitaan myös tänä päivänä. Me kaikki tarvitsemme toisiamme, te olette omalta osaltaan esimerkki siitä, mitä pieni kansa voi tehdä ja mistä se voi selviytyä, kun se vain on yhtenäinen ja motivoitunut toimimaan.

Olen henkilökohtaisesti pohtinut mitä elämä oikein on, ja päätynyt sellaiseen yksinkertaistukseen, että Elämä on yksilön tarina yhdessäolosta.

Me olemme yksilöitä joiden elämän onnellisuus rakentuu toimiville ihmissuhteille, eikä suinkaan rahan ja omaisuuden määrään.

Yhdessä me muodostamme perheet, suvut ja kansan sekä asutamme kaupungit ja esimerkiksi perustamme perinnekillan jotain tiettyä päämäärää varten.

Jokainen on tärkeä, mutta yhdessä olemme vahvempia. Yksi risu napsahtaa poikki helposti, mutta koetappa katkaista kymmenien risujen nippua. Se ei onnistu enää niin helposti. Yhteisöllisyydessä on ihmeellistä samansuuntaista voimaa.

Porvoon kaupunki on tyytyväinen, että Itä-Uudellamaalla toimii virkeä Sotilaspoikien ja Lottatyttöjen perinneyhdistys, jolla on verrattain melko paljon jäseniä, yli 100 jäsentä. Toivomme kaikkea hyvää toiminnallenne jatkossakin.

Kiitos

Jere Riikonen

Porvoon kaupunginvaltuuston II varapuheenjohtaja