Roomalaisen historioitsija Suetoniuksen mukaan keisari Augustuksella oli sanonta: ”Ad kalendas Graecas”. Latinasta suomennettuna se tarkoittaa; ”kreikkalaisten Kalendae päivään mennessä” (= ei milloinkaan). Tällä sanonnalla Augustus halusi sanoa, että eräät eivät maksa velkojaan koskaan. Roomalaisilla Kalendae-päivä oli kuukauden ensimmäinen päivä, mutta kreikkalaisten kalenterista juuri se päivä puuttui.
Suomalaisten poliitikkojen pitäisi sanoa rehellisesti, että Kreikka ei pysty maksamaan velkojaan takaisin EU – maille ja rahoittajilleen. Suomi on rahoittanut Kreikkaa jo miljardilla eurolla. On älyllistä epärehellisyyttä uskotella, että nykyisen EU-troikan ohjaama ja valvoma talouspolitiikka Kreikassa tuottaisi tilanteen, joka johtaisi maan kasvu-uralle. Jos maa ei pääse edes vähäiseen kasvuun, niin maalla ei ole mitään realistista edellytystä lainojen maksuun. EU-troikan talouspolitiikan Kreikka-painotus on enemmänkin ollut taloudellisen kurinalaisuuden opettamisessa, kuin maan talouden kasvun elvyttämisessä. Kreikan tilannetta voisi verrata vaikeasti sairaaseen potilaaseen, jota hoidetaan lääkkeillä ja piristeillä, mutta ilman ruokaa.
Tosiasia on, että Euro-valuutta ei yksinkertaisesti sovi kaikille valtioille, ei Kreikalle, eikä edes enää Suomelle. EU-maiden omat talous- ja yhdyskuntarakenteet, kulttuurit sekä kilpailukykytekijät poikkeavat toisistaan liikaa. Oma valuutta on perinteisesti mahdollistanut pienempien valtioiden kilpailukyvyn parantamisen devalvaatioiden kautta. Kun oman valtion rahan arvo ei enää jousta, niin kansalaisten on yksilöinä joustettava enemmän. Rikkailla ei ole hätää, mutta globaalissa kilpailussa työnsä ulkomaille hävinneillä työntekijöillä on jo hätä kodeistaan ja päivittäisestä elatuksesta. Suomen velka oli 1990-luvun laman jälkeen noin 10 miljardia euroa, mutta nyt se on jo 90 miljardia euroa. Suomen tie on samanlainen kuin Kreikan, jos emme pääse pian kasvu-uralle. Meillä on vielä vahva maabrändi, korkea koulutustaso ja laaja teollinen osaaminen, mutta meiltä puuttuu usko, visio ja itsetunto tehdä itsenäisempää politiikkaa. Eduskunta ajelehtii kuin vene EU-talouden valtavirrassa, vaikka yhä suuremmat uhat ovat edessä. Esimerkiksi EU:n uusi pankkiunioni laukaisee kaikille pankkitappioille yhteisvastuut riippumatta siitä, että onko suomalainen pankki osallistunut tappiollisen luoton antamiseen. Vaikka eurooppalaisten rahoittajien ja pankkien omat ensisijaiset luottoriskivastuut ovat kirjattuna nyt selvemmin sääntöihin, niin varmaa on, että ne eivät kata tappioita ilman veronmaksajien tukea. Tuoreiden arvioiden mukaan Venäjältä on laukeamassa eurooppalaisille pankeille paljon suuremmat luottotappioriskit kuin Kreikalta. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaa, pankkiunioni jakaisi automaattisesti nämäkin tappiot kaikkien jäsenmaiden kesken.
Koko Euroopan yhteensovittaminen on saanut jo huomattavan vaarallisia piirteitä. Epäjärjestys, joka kumpuaa talouden myllerryksestä ja Venäjän uhkista voi johtaa tilanteeseen, jossa kaivataan erityisen vahvaa EU-johtamista yhdellä suulla. Tällaisissa tilanteissa yksilöiden perusoikeudet, demokratian perusteet ja viimeisetkin kansallisvaltioiden edut häviäisivät hetkessä. Demokratiaa korostava Eurooppa voi itse joutua uudentyyppisen EU-diktatuurin vangiksi. On huolestuttavaa katsella miten EU-valtioiden kansalliset parlamentit vähitellen ajetaan alas viemällä niiltä ensin talousvalta ja sitten itsenäinen ulkopolitiikka.
Suomi on yksi harvoista EU-valtioista, joka on noudattanut EU:n kasvu- ja vakaussopimuksen sääntöjä. Julkisen velan osuus on pysynyt alle 60 % BKT:stä ja budjettivaje alle 3 %. Nämä rajat rikkoutuvat tänä vuonna. Tämä tilanne on surkea, mutta tämä voisi olla poliittisesti se ainoa korrekti hetki, jolloin Euro-valuutasta luopuminen olisi mahdollista. Sopimuksia kunnioittavana Pohjoismaana Suomi voisi ilmoittaa, että se ei pysty täyttämään sääntöjä ja jättäytyy perustellusti yhteisvaluutasta osittain tai kokonaan. Tarvitsemme itsenäisen talouspolitiikan säätöruuvia, eli omaa valuuttaa, joka tukisi kilpailukykyämme, työllisyyttä ja suomalaista demokratiaa. Tämä ei olisi helppo ratkaisu, mutta se lopettaisi pelkkään ajelehtimiseen perustuvan politiikan.
Jere Riikonen
Porvoo