Suomen kilpailukyky euron kuristuksessa

Euro on ollut Suomelle vakaa alhaisen koron valuutta, mutta viime vuosina vientivetoisen taloutemme kilpailukyky on rapautunut huolestuttavasti. Suomi on tuotantokustannuksiltaan noin 20 % kalliimpi maa, kuin Euroopan Unionin keskeisin talousmahti Saksa. Kilpailukyvyn korjaus vaatisi huomattavia toimenpiteitä, mutta perusongelmaa siirretään ottamalla velkaa.

Jokainen suomalainen velkaantuu julkishallinnon kautta lähes viisi euroa joka päivä. Velkasummaa sovittelemalla oman perheen päivittäiseen talouteen, voi ymmärtää kuinka suuri vaikutus sillä on arkeen. Suomen velkaantumisen nopeus on noin yksi miljoonaa euroa tunnissa. Hyvinvointimme lepää pelkän luottamuksen eli velan päällä, mutta totuus iskee pian rajusti jokaisen silmille.

Kilpailukyvyn heikkous on näkynyt vähäisinä investointeina, yritysten vähentymisenä ja tuotannon siirtymisenä ulkomaille. Edes hallituksen vaikeat rakenteelliset päätökset, kuten eläkeiän nostaminen ja julkishallinnon saneeraus tai elvytys ei korjaa vientitalouden rakenteellisia ongelmia. Suomen hyvät luottoluokitukset murenevat pitkälti yritysten toimintaedellytysten heikkenemisen tahdissa.

Taloudellista kilpailukykyä on vaikea saavuttaa koskematta Suomen valitsemaan rahapolitiikan linjaan. EMU:sta on todettava, että yksi ja sama valuutta ei sovi kaikille maille. Vientitaloutemme kilpailukyvyn turvaamiseksi Suomen on toteutettava sisäinen tai ulkoinen devalvaatio. Sisäinen devalvointi olisi liki mahdotonta ulottaa kaikkialle samalla tavalla ja samanaikaisesti. Ulkoinen devalvaatio tarkoittaisi puolestaan markkaan tai mahdollisesti jopa Pohjoismaiseen yhteiseen valuuttaan siirtymistä. Yksikään puolue ei ole uskaltanut tehdä poliittista avausta eurosta luopumiseksi. Siihen liittyy poliittinen riski euron hajoamisesta sekä uudesta pankkikriisistä. Lisäksi ilman selkeätä suunnitelmallisuutta, riskien arviointia ja ilman syvempää Pohjoismaista yhteistyötä, oman valuutan haikailu on pelkkää poliittista populismia.

Suomen julkinen velka lähenee kuluvana vuonna 60 %:a ja budjettivaje 3 %:a Bkt:stä. Suomi on siis rikkomassa EU:n vakaus- ja kasvusopimukselle säädetyt rajat. Rehellinen sopimuksia noudattava skandinaavi tekisi tässä vaiheessa eurojäsenyydestään perusteellisen pohdinnan. Siinä olisi selvitettävä asiallisesti eurosta irtautumisen vaihtoehto eli Suomen exit-suunnitelma (”Fixit”). Sopimusrajan rikkoutumisen vaihe on se hetki, jolloin selvitykselle löytyisi perustellusti poliittinen selkänoja, myös muiden EMU –jäsenmaiden silmissä. Kansalaisten epäluottamus EU-jäsenyyteen kasvaa entisestään, ellei politiikkamme etsi kaikkia perusteltuja vaihtoehtoja hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Jere Riikonen