Suomi on ollut kauan meriosaamisen ”suurvalta” ja siitä asemasta on pidettävä kiinni.

Jo lähes 300 -vuotta sitten eurooppalaiset imperiumit valloittivat maailmaa laivoilla, jotka pysyivät pinnalla suomalaisella tervalla. 1980-luvulla Rauma-Repola Oceanics rakensi Neuvostoliitolle maailman syvimmälle sukeltavat tutkimussukellusveneet. 2010-luvulla STX-Finlandin Turun telakoilla rakennettiin maailman suurimmat risteilyalukset. Kansallista arktista meriosaamista kuvaa hyvin se, että yli puolet maailman toiminnassa olevista jäänmurtajista on suomalaisvalmisteisia ja laivamoottoreiden, potkurijärjestelmien sekä monitasoisen laivatekniikan osaaminen edustavat maailman meriteknologian kärkeä. Kansainvälisessä kilpailussa Suomen meriteollisuuden tilanne on haastava, niin että pelkkä markkinaehtoinen ja yritysvetoinen kilpailu tarvitsee avukseen valtiovallan johdonmukaista politiikkaa. Lisäksi Itämeren ympäristön pilaantuminen, talvimerenkulun vaikeus, huoltovarmuus, saaristoisuus ja pitkä merenranta 46 101km ovat asioita, jotka pakottavat jo itsessään kehittämään meripolitiikkaa.

Suomen meriasioiden kokonaisvaltainen johtaminen ja koordinaatio ovat nykymuodossaan hajallaan valtioneuvoston, ministeriöiden ja virastojen välillä. Suomella ei ole horisontaalisesti järjestettyä ja selkeästi johdettua kansallista yhdennettyä meripolitiikkaa, joka palvelisi laajasti kansallista kokonaisetua ja merialan kilpailukykyä.

Euroopan Unioni on vastikään luonut käsitteen yhdennetystä meripolitiikasta ja se aikoo tukea merellisten jäsenvaltioidensa yhdennettyä meripolitiikkaa uudella Euroopan meri- ja kalatalousrahastolla (EMKR). Rahastoon on vuosille 2014-2020 tarjolla 6,5 miljardia euroa, josta yhdennettyyn meripolitiikkaan esitetään erotettavaksi 432 miljoonaa euroa. EU-parlamentti äänestää EMKR:n asetuksen sisällöstä tammikuussa 2013. Suomi ei voi hyötyä rahastosta ellei sillä ole esittää olemassa olevaa yhdennettyä meripolitiikkaa.

Itämeri-selonteon seurantaraportissa ehdotettiin jo vuonna 2011 Itämeriasioille ja meripolitiikalle parempaa koordinaatiota. Ehdotuksen perusajatuksena oli saada meripolitiikkaa koordinoiva vastuuministeriö, koordinaatioryhmä ja vastuuministeri, joka toimisi horisontaalisen meripolitiikan valvojana ja Suomen meriasioiden edustajana kansainvälisissä yhteyksissä. Jos tämä ehdotus olisi otettu vakavasti, emme olisi tilanteessa, jossa telakkateollisuus romuttuu ja rikkidirektiivi uhkaa kuristaa meriliikenteen heikon politiikan vuoksi.

Suomi tarvitsee meriministeriä, joka toimillaan vahvistaa yhdennetyn meripolitiikan kautta kansainvälistä asemaamme pohjoisten merien ympäröimänä meriosaamisen ”suurvaltana”. Edellistä kaukonäköistä suomalaista meriministeriä Aleksanteri Menshikovia voimme kiittää 1800-luvulla rakennetusta Saimaan kanavasta, joka yhdisti Järvi-suomen laivaliikenteen mereen.

Hallitus tekee keväällä politiikkansa toimivuuden ja rahoituksen puolivälitarkastelun. Olisi ensiarvoisen tärkeää, että siinä yhteydessä kansallisen yhdennetyn meripolitiikan tarve tunnistettaisiin kilpailukyvyn, työllisyyden ja viennin kannalta painopisteeksi, johon kannattaa panostaa.

Jere Riikonen
Merialan kehitysryhmän asiantuntija
Suomen Merentutkijat ry